Tämän joskus 1700-luvun lopussa valmistuneen kulmatalon rakennutti kauppias Kiseleff ja sen vuonna 1818 toteutuneen julkisivu-uudistuksen on alunperin piirtänyt Carl Ludvig Engel. Samainen talon rakennuttanut Kiseleffin suku omisti myös Sederholmin talon aina vuoteen 1912.

Kiseleffin entisessä kauppakiinteistössä toimi vuodesta 1880 myös Stockmannin kauppahuone, joka 1900-luvun alussa laajeni tavarataloksi. Aluksi sisäänkäynti oli Unioninkadun puolelta, toinen ovi avattiin Senaatintorin puolelle ja rauta-ala laajeni ruokailuvälineisiin sekä porsliini- ja lasiastioihin. Vähitellen Stockmannin kauppahuone valtasi koko alakerroksen. Konttori ja varasto olivat kolmannessa kerroksessa ja perhe asui toisessa, kunnes koko talo oli liikkeen hallussa.

Stockmannin jälkeen talossa toimi poliisin liikennetoimisto, kunnes 1980-luvun entisöinnin jälkeen se vuokrattiin yrittäjille. Talon suureen kaksi kerrosta korkeaan keskushalliin perustettiin silloisella nimellä Senaatti Center-niminen kauppiastavaratalo. Nimensä se on muuttanut jo kahdesti perustamisensa jälkeen ja nyt tuo yli 20 yrityksen kokonaisuus tunnetaan nimellä Kiseleffin Talo.

Toiseen kerrokseen
Ensimmäiseen kerrokseen
Tuotteet ja palvelut
Takaisin aloitussivulle